Näiden ensimmäisten aluevaalien keskeiseksi teemaksi on noussut hoitajapula ja se, miten osaajista saadaan pidettyä kiinni ja mistä työvoimaa saadaan palkattua lisää. Tämä aihe on tärkeä ja siihen liittyy jo kaikki moneen kertaan mainitut tekijät kuten johtaminen, henkilöstön hyvinvointi, oikeudenmukainen palkkaus sekä hyvät työskentelyolosuhteet. Tämä työvoimapula ei kosketa ainoastaan sote -puolen henkilöstöä vaan meillä esiintyy työvoimapulaa myös muilla toimialoilla. Niin teollisuudessa kuin opetus- ja kasvatuspuolella on ollut haasteita löytää osaavia tekijöitä. Yksi syy esimerkiksi teollisuuden työvoimapulaan liittyy nuorten vähenevään kiinnostukseen tuotantotyötä kohtaan. Sama haaste koskettaa varmasti myös hoitoalaa. Hoitotyötä ei koeta enää niin kiinnostavana, mitä aikaisemmin ja on selvää, että tälle kasvavalle hoitajapulalle ja työn kiinnostavuuden vähenemiselle on tehtävä nopeasti jotain.
1. Työntekemisen edellytykset kuntoon. Klassisessa Maslowin tarvehierarkiassa yksilön perustarpeet kuten ravinto, lepo, asuminen tulee olla kunnossa, ennen ylempänä hierarkiassa olevien tarpeiden täyttymistä. Työelämässä nämä perustarpeet voisivat olla esimerkiksi: palkka, työaika ja työolosuhteet. Näiden työelämän perustarpeiden tulee olla riittävällä tasolla, ennen kuin työelämän muiden tarpeiden kuten työn merkityksellisyyden tai työhyvinvoinnin tarpeet täyttyvät. 2. Organisoituminen. Uusilla hyvinvointialueilla on nyt paikka rakentaa aidosti tehokkaat ja toimivat organisaatiot ilman sote -maailmassa tyypillisiä hierarkioita tai muita vaikeaselkoisia rakenteita. Hyvinvointialueen organisaation tulee olla matala, tiedon kulkea molempiin suuntiin mutkattomasti ja organisaatiorakenteen tulee edesauttaa yhteistyötä niin henkilöstön, luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin välillä. 3. Johtaminen ja esimiestyö. Johtamisessa tulee keskittyä erityisesti lähiesimiestyöhön ja johtamisen tukemiseen. Kaikki lähtee siitä, että valitaan oikeat ihmiset oikeille paikoille ja on tärkeää tunnistaa minkälainen henkilö soveltuu esimiesrooliin. Oikeiden valintojen jälkeen esimiehet tulee perehdyttää ja koulutuksen sekä esimiestyön tuen tulee olla jatkuvaa. Lähiesimiesten roolit ja vastuut tulee olla selvät ja esimiesten ajan tulee mennä esimies- eikä asiakastyöhön. 4. Tuottavuuden kasvattaminen ja toimintatapojen muutokset. Tuottavuutta ei kasvateta henkilömäärää tai työhön käytettävää tuntimäärää nostamalla vaan toimintatapojen muutoksella. Voisiko hoitohenkilökunnan työtä keskittää enemmän nimenomaan hoitavaan työhön ja palkata lisää henkilöitä tekemään nykyisiä hallinnollisia ja muita avustavia tehtäviä, jotka eivät vaadi hoitoalan koulutusta? Voisiko hoitojonojen purussa olemassa olevia prosesseja kehittää tai hyödyntää muita toimijoita nykyistä enemmän? 5. Digitalisaatio ja uudet teknologiat. Nykyisellään monet järjestelmät ja niiden välinen tiedonsiirron puute tekevät työstä tehotonta ja vaativat pahimmillaan lisäresursseja. Ajanvarauksissa voitaisiin siirtyä sähköisiin järjestelmiin sekä perinteisten vastaanottojen rinnalla voitaisiin tarjota digitaalisia vaihtoehtoja mm. chatteja, videon välityksellä tapahtuvia vastaanottoja, keskusteluryhmiä tms. 6. Kaikki potentiaalinen työvoima käyttöön. Sote -puolelle ollaan saatu työllistettyä erilaisin tuki- ja kuntoutustoimin niin nuoria kuin pitkäaikaistyöttömiä. Aiemmin mainitsemiini avustaviin ja hallinnollisiin tehtäviin voisi palkata esimerkiksi kuntoutustuen avulla entistä enemmän pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria työ- ja kouluelämän ulkopuolelle jääneitä henkilöitä. Myös ammatillisten kokemusasiantuntijoiden määrää tulisi kasvattaa. Eläköityneet sote -alan ammattilaiset sekä alan opiskelijat tulisi saada työelämään entistä joustavammin ilman, että työnteolla on vaikutusta eläkkeeseen tai opintotuen suuruuteen. Ylipäänsä työaikamalleja voisi rukata ihmisten elämäntilanteisiin ja tarpeisiin paremmin sopiviksi. Sote -alojen koulutusten sisältöä tulisi kehittää niin, että sote -alan opiskelijoita voitaisiin ottaa varhaisemmin työelämään. 7. Ulkomaisen työvoiman hyödyntäminen. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi tulemme jossakin määrin tarvitsemaan ulkomaista työvoimaa myös muilla toimialoilla. Meidän tulee huolehtia ulkomaisen työvoiman kielitaidosta sekä ammattikoulutuksen tasosta sekä varmistaa heidän kotoutuminen uuteen maahan. 8. Hoitoalan imagon kasvattaminen. Yritysten strategioissa on jo pitkään huomioitu työnantajamielikuvan vaikutus yrityksen menestykseen. Työnantajamielikuva on yhtä kuin työnantajan maine ja siihen olennaisesti vaikuttaa työntekijöiden kokemukset työnantajasta. Uudet hyvinvointialueet aloittavat tietyllä tavalla ”puhtaalta pöydältä” ja hyvinvointialueella on uuden työnantajan roolissa kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan mielikuvaansa. Hyvinvointialueiden tuleekin laatia oma työnantajamielikuvan sekä työntekijäkokemuksen kehittämissuunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä systemaattisesti. 9. Hoitoalan koulutuksen kehittäminen. Voisiko eri työantajat osallistua vieläkin enemmän koulutusten sisältöjen suunnitteluun ja voisiko eri sote -alojen työnantajat: julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tehdä entistäkin enemmän yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja näkyä/osallistua oppilaiden valintaprosessiin? Palkallisia harjoittelujaksoja voisi koulutuksissa lisätä ja opiskelijoilla voisi olla nimetyt mentorit alan työnantajien joukosta. 10. Sisäisen motivaation kasvattaminen. Viimeinen ja kaikkein vaikein ratkaisukeino. Kaikki edellä mainitut ratkaisuehdotukset vaikuttavat osaltaan sisäisen motivaation kehittymiseen, mutta esimerkiksi yksinään palkalla ei ole kovinkaan suurta tai pitkäaikaista vaikutusta sisäiseen motivaatioon, vaan siihen vaikuttaa oma arvomaailma, persoona sekä aikaisemmat omat hoitokokemukset. Kuitenkin sillä, miten arvostamme hoitajia ja muita sote -alan työntekijöitä on keskeinen vaikutus sille, miten uudet, alaa harkitsevat henkilöt työn mieltää ja miten he hakeutuvat alalle.
0 Comments
Neuvolapalvelut ovat yksi niistä sote -palveluista, joissa on valtavasti eroa eri paikkakuntien välillä. Erityisesti suuremmilla paikkakunnilla on haasteita järjestää neuvolapalvelut niin, että sama hoitaja kulkisi läpi raskauden saatikka lapsen neuvola-ajan. Ensimmäisen lapseni kohdalla kävimme äitiysneuvolan ja suurimman osan lapsen vauvavuodesta neuvolassa suuremmalla paikkakunnalla. Minulle oli nimetty oma hoitaja, mutta tapaamiset toteutuivat lähestulkoon joka kerta eri henkilön kanssa. Oli sijaista ja sijaisen sijaista. Esikoista odottaessa en osannut odottaa neuvolakäynneiltä mitään, vaan suhtauduin neuvolakäynteihin ”pakollisena pahana”. Minulle ei syntynyt kokemusta, että alati vaihtuvat neuvolanhoitajat olisivat perehtyneet juuri minun tilanteeseeni ja jäin odotusaikana monien kysymysten ja ajatusten kanssa yksin.
Toista lasta odottaessani olin muuttanut pienemmälle paikkakunnalle ja niin äitiysneuvola- kuin lastenneuvolakäynnitkin tuntuivat merkityksellisimmiltä, mitä aikaisemmin. Tapasin koko raskausajan samaa, tuttua hoitajaa ja hänen kanssaan muodostuikin nopeasti luottamuksellinen ja turvallinen hoitosuhde. Sama tapahtui myös lastenneuvolan puolella, jossa kävimme ensin esikoisemme ja myöhemmin molempien lastemme kanssa. Tämä samainen hoitaja on nähnyt esikoisemme kehityksen 1-vuotiaasta alkaen ja neuvolakäynneistä on tullut niin itselle kuin lapsellekin merkityksellisiä. Hoitajan kanssa muodostuvalla luottamuksellisella suhteella on valtava merkitys niin raskaus- kuin vauvavuodenkin aikana. Toki toisen raskauden ja lapsen kohdalla tietääkin asioista enemmän, mutta hoitajalla on valtava vaikutus siihen, että tuleva vanhempi kokee olonsa turvallisemmaksi ja huomioonotetuksi. Neuvolapalvelut ovat yksi niistä lukuisista sote -palveluista, jotka siirtyvät vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden järjestettäväksi. Neuvolapalvelut ovat myös yksi niistä palveluista, joiden järjestämisessä on valtavasti kuntakohtaisia eroja. Näiden omien, kahdelta eri paikkakunnalta saamani kokemuksen lisäksi ystäväpiirini on laajentanut kokemuspohjaani jakamalla omia kokemuksiaan neuvolapalveluista eri paikkakunnilta. Niissä kaikissa tuo kokemus on hyvin samankaltainen. Neuvolapalvelut koetaan yleensä paremmin toimivina pienemmillä paikkakunnilla. Tästä syystä ne tuleekin tulee säilyttää ihmistä lähellä. Niin lähellä, että jokainen tuleva äiti ja vanhempi voi kokea tulevansa kohdatuksi ja kuunnelluksi niin odotusaikanaan, kun lapsen syntymän jälkeenkin. Tämä ei kuitenkaan toteudu, mikäli hoitaja vaihtuu jokaisella käyntikerralla ja suhde omaan hoitajaan jää tästä syystä etäiseksi. Neuvolapalvelut ovat lapsen syntymän jälkeen hänen ensimmäinen kokemuksensa sote -palveluista. Neuvolakäynnit ja suhde lasta hoitavan asiantuntijan kanssa luo pohjan sille, miten lapsi tulee suhtautumaan omaan terveyteen ja sote -alalla toimiviin asiantuntijoihin tulevaisuudessa. Näin ollen neuvolapalvelut ovat yksi elämäsi tärkeimmistä sote -palveluista. Neuvolapalveluihin tulee tästä syystä panostaa jatkossakin ja palvelut tulee säilyttää ihmistä lähellä niin maantieteellisesti kuin henkisestikin. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat vaikuttavat usein hyvin laajasti ihmisen elämään ja jokaisella meistä saattaa jossain elämän vaiheessa ilmaantua joitain mielenterveyteen liittyviä ongelmia, jaksamisen haasteita tai stressiä. Mielenterveysongelmien hoidossa lienee tärkeintä se, että ihminen pääsee hoidon piiriin mahdollisimman varhain. Ennaltaehkäisevät palvelut ovat keskiössä, mutta on haastavaa ennakoida elämäntilanteeseen liittyviä muutoksia tai tilanteita, jotka saattavat laukaista mielenterveyden ongelman.
Sote -uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista on painopisteen siirtäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Mielenterveyspalveluissa tämä on todellinen haaste, sillä vaikka mielenterveyteen liittyvistä ongelmista on alettu puhumaan enemmän, niin ihmisillä on edelleen kynnys hakeutua mielenterveyden palveluiden piiriin riittävän varhaisessa vaiheessa. Osassa mielenterveyden ongelmissa tämä hoitoon hakeutumisen vaikeus on osa mielenterveyden ongelmaa. Kun mielialan kokee matalana niin hoitoon hakeutuminen ei ole ensimmäinen ajatus, vaan silloin ihminen jää herkästi kotiin, jolloin mieliala ja toimintakyky saattavat laskea entisestään. Tällaisessa tilanteessa ollaan jo usein siirrytty perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoidon puolelle. Mielenterveyspalveluiden osalta panostukset ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin tulevat maksamaan itsensä nopeastikin takaisin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mikäli ihmiset eivät käytä näitä palveluita tai vielä pahempaa, mikäli näitä palveluita ei ole saatavilla. Meillä Uudessakaupungissa on useita erinomaisia esimerkkejä matalan kynnyksen palveluista, mutta samaan aikaan meillä on ollut suuria haasteita saada täytettyä mm. psykologin avoimia toimia. Hoitoon hakeutumisen kynnys kasvaa entisestään, mitä vaikeampaa hoidon piiriin pääsy on. Hyvinvointialueilla on nyt tuhannen taalan paikka rakentaa mielenterveyspalvelut uudelleen. Ennaltaehkäisevät ja varhaisen tuen palvelut voisi toteuttaa hyvinvointialueilla osittain etänä. Etenkin nuorten kohdalla, jossa tarve mielenterveyspalveluille on kasvanut entisestään, näitä ”auttavia puhelimia”, etävastaanottoja ja erilaisia mielenterveyteen liittyviä keskusteluryhmiä tulisi lisätä entisestään. Iäkkäämpien ihmisten kohdalla taas etävastaanotot eivät ole se luontevin tapa hoitaa mielenterveyttä, vaan mielenterveyden ammattilaisilla tulisi olla aikaa kiertää mm. hoivapaikoissa ja tarjota näitä matalan kynnyksen keskusteluaikoja. Näitä matalan kynnyksen palveluita on jo olemassa, mutta niiden määrää ja monipuolisuutta tulisi hyvinvointialueilla lisätä entisestään. Mielenterveyspalveluiden uudistaminen vaatii taloudellista panostusta, mutta myös rohkeutta ja uusia innovaatioita, joissa hyvinvointialue voisi hyödyntää eri kunnissa jo olemassa olevia, toimivia matalan kynnyksen palveluita. Aluevaaleissa kaikki puolueet puolustavat lähipalveluita, mutta harva osaa perustella, miten nuo lähipalvelut saadaan aidosti pysymään lähellä ja ihmisten saavutettavissa? Sote -uudistuksen yksi perimmäinen syyhän on palvelutuotannon tehostaminen ja sote -kulujen pienentäminen. Kuntalaiset mieltävät herkästi, että lähipalvelut ovat yhtä kuin oma terveyskeskus. Terveyskeskus mielletään paikaksi, josta saa apua silloin kun sitä tarvitsee. Kun sairastuu äkillisesti, niin siinä kohtaa viimeistään toivoisi, että hoito olisi mahdollisimman helposti saavutettavissa. Päivystysaulassa odottaminen tai koronatestiin könyäminen on viimeinen asia, jonka haluat sairaana ollessasi tehdä.
Seinät tuovat ihmisille turvaa ja kunnan oma terveysasema on ikään kuin tuon turvan keskeisin monumentti. Jokaisessa tekemässäni vaalikoneessa ja kuulemassani paneelissa toistuu myös tuo sama kysymys: pitäisikö jokaisessa kunnassa säilyä oma sotekeskus? Mitä jos tämän kysymyksen sijaan keskittyisimme miettimään palveluiden säilyttämistä tai jopa niiden kehittämistä noiden turvaa tuovien seinien sijaan? Voisiko toimivat, aidosti lähellä olevat ja saavutettavat palvelut tuoda pitkässä juoksussa enemmän turvaa kuin sotekeskusten seinät? Olen itsekin joutunut käyttämään sote -palveluita tämän syksyn aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Minulla on kaksi pientä lasta, joten neuvolat ja terveyskeskuksen päivystys ovat tulleet tutuiksi. Sairastuin itsekin äkillisesti alkusyksystä, jossa kohtasin tuon klassisen ”tiskiltä toiselle” -tilanteen. Tuolloin apu löytyi vasta kolmannelta tiskiltä, jota ennen olin jonottanut työterveyshuollon ajanvarauksessa, soittanut lukuisia kertoja terveyskeskukseen ja törmännyt haasteeseen, jossa lääkäri ei suostu tapaamaan minua ennen kuin olen käynyt koronatestissä, vaikka minulla oli molemmat rokotteet. En osannut tuossa tilanteessa kyseenalaistaa saamaani palvelua, sillä olin hyvin kiitollinen saadessani lopulta hoitoa. Yksi erinomainen esimerkki meillä jo olemassa olevasta, toimivasta sote -palvelusta on kotisairaala -palvelu, joka toi palvelun niinkin lähelle kuin omalle kotisohvalle. Hämmästelen vieläkin tuon palvelun toimivuutta, sillä edellisenä iltana klo 22.00 tilattu palvelu oli koti-ovellani seuraavana aamuna klo 08.00. Kaiken tuon pompottelun ja lääkärikäyntien jälkeen sain hoitoa, joka toi minulle aidosti apua sekä turvaa ilman, että minun piti liikkua kotisohvaltani minnekään. En ole myöskään sitä mieltä, että kaikki terveyskeskukset tulisi sote -uudistuksessa lakkauttaa. Arvostan niiden tuomaa ”psykologista turvaa”, mielenrauhaa. Terveyskeskuksissa on kuitenkin lopulta kyse vain seinistä, ei itse palvelusta. Mitä jos tulevaisuudessa eläisimmekin maailmassa, jossa palvelut tulisi ihmisten luo eikä toisinpäin? Laboratoriotutkimuksia vaativat testit voisi tilata omalle koti-ovelle ja perinteistä sairaalahoitoa vaativat toimenpiteet voisikin, ainakin osittain toteuttaa omalla kotisohvalla? Tarvitsemme sairaaloita ja terveyskeskuksia jatkossakin, mutta olisimmeko jo tässä sote -uudistuksessa valmiita satsaamaan seinien sijaan palveluihin? Tulevien aluevaalien yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, missä tulevien hyvinvointialueiden päätökset tehdään? Varsinais-Suomessa on yhteensä 742 aluevaaliehdokasta, joista 75 ehdokasta tulee alueen suurimmasta kaupungista eli Turusta. Tulevaan hyvinvointialueen valtuustoon valitaan yhteensä 79 valtuutettua.
Ehdokaslista on varsin kattava ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas. Mielestäni yksi keskeisimmistä kriteereistä ehdokkaan valinnassa tulisi kuitenkin olla se, miten hyvin ehdokas kykenee edustamaan KOKO hyvinvointialuetta, eikä vaan osaa siitä. Päätöksenteon keskittäminen Turkuun ei ole kenenkään etu, ei turkulaisten, eikä meidän pienemmillä paikkakunnilla asuvien. Perustettaviin hyvinvointialueiden valtuustoihin tulisi saada mahdollisimman kattava valtuutettujen joukko niin iän, ammatin, sukupuolen, mutta ehkä tärkeimpänä alueellisen edustavuuden näkökulmasta. Turkulaisissa aluevaaliehdokkaissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Ehdokkaiden joukosta löytyy suuri määrä nykyisiä kansanedustajia, valtuutettuja ja jopa entisiä ministereitä. Monella ehdokkaalla on sukua ja muita yhteyksiä alueen muilla paikkakunnilla, joten kokemusta ja näkemystä löytyy varmasti myös oman kotipaikkakunnan ulkopuolelta. Olen itsekin entinen turkulainen ja olin mukana Turun kunnallispolitiikassa 8 vuoden ajan. Suuremmissa kaupungeissa asuminen kaventaa väkisinkin maantieteellistä näkökulmaa, sillä oman kunnan sisällä tapahtuu valtavasti asioita ja tarjolla on erilaisia palveluita. Ei ikään kuin tarvitse lähteä ”merta edemmäs kalaan”. En rehellisesti sanottuna ollut itsekään Turussa asuessani kovinkaan tietoinen siitä, mitä lähialueen kunnissa tapahtui, puhumattakaan maakunnan syrjäisempien seutukuntien asioista. Minulla ei ollut hajuakaan esimerkiksi Uudenkaupungin asioista saatikka palveluista ennen kuin aloitin täällä työt vuonna 2016. Tulevien hyvinvointialueiden yksi keskeinen menestystekijä tulee olemaan se, miten kattavasti koko alue on edustettuna tulevissa valtuustoissa. Yhteistyön näkökulmasta tämä on myös haaste, mutta ennemmin se on mahdollisuus laajentaa omaa näkökulmaa, ottaa käyttöön parhaimmiksi havaittuja käytäntöjä sekä oppia muiden tekemistä virheistä. Suosittelen siis pohtimaan omaa ehdokasvalintaa myös tästä alueellisen edustavuuden näkökulmasta ja valitsemaan ehdokkaan, joka edustaa aidosti koko aluetta ja jolla on näkemystä sekä kokemusta laajemmin hyvinvointialueen asioista kuin vaan omalta kotipaikkakunnaltaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ympärillä käytävä keskustelu pyörii pitkälti kahden eri tahon, julkisen ja yksityisen sektorin, välillä. Aluevaaleissa yksi keskeinen puolueita ja heidän ehdokkaitaan erotteleva tekijä löytyykin juuri siinä, miten sote -palvelut tulisi järjestää ja kenen toimesta? Toiset puolustavat julkisia palveluita ja toiset taas kannattavat palveluntarjoajien monipuolisuutta. Tässä keskustelussa kuitenkin unohtuu usein yksi merkittävä sote -palveluita järjestävä taho, kolmas sektori, jota hyvin usein pidetään ikään kuin kolmantena pyöränä sote -alan toimijoissa.
Kannatan itse monipuolisuutta palveluntarjoajissa, mutta samalla peräänkuulutan näiden palveluntarjoajien välisen yhteistyön kehittämistä. Itselleni kolmas sektori on tärkeä osa monipuolisessa palveluntarjonnassa. Tuleva sote -uudistus ja sote -palveluiden siirtyminen hyvinvointialueille tulee tarvitsemaan kaikkia sote -alan toimijoita, jotta hyvinvointialueilla pystytään tarjoamaan mahdollisimman kattavat ja monipuoliset sote -palvelut. Yksi sote -uudistuksen ”kuumista perunoista” onkin lähipalveluiden säilyminen erityisesti pienempien kuntien alueella ja näenkin tässä yhtenä ratkaisuna juurikin tuon kolmannen sektorin vahvistamisen. Kolmannen sektorin palvelut eivät tietenkään korvaa lakisääteisiä sote -alan palveluita, mutta ne täydentävät niitä ja parhaimmillaan nopeuttavat yksilön hoidon piiriin pääsyä. Yksi loistava esimerkki kolmannen sektorin palveluista on Lounais-Suomen mielenterveys ry:n alla toimiva Kriisikeskus, joka tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita kaikille apua tarvitseville. Kriisikeskuksessa pääsee keskustelemaan mielenterveyden ammattilaisten kanssa joko yksilöllisesti tai osallistumaan erilaisiin ammattilaisten ohjaamiin vertaistukiryhmiin. Ryhmiä löytyy maahanmuuttajille, omaisen menettäneille ja muissa elämän kriisi- ja muutostilanteissa oleville. Kriisikeskuksen toiminta on varhaista tukea, jossa yksilöllä on mahdollisuus päästä keskustelemaan mielenterveyden ammattilaisten kanssa hyvin varhaisessa vaiheessa ennen kuin ongelmat monimutkaistuvat ja kerrostuvat. Pahimmillaan psykiatriselle sairaanhoitajalle ja psykologille joutuu jonottamaan viikkoja, jopa kuukausia. Toinen erinomainen esimerkki sote -palveluita tarjoavista kolmannen sektorin toimijoista on Mannerheimin lastensuojeluliitto, joka tulee tutuksi, tavalla tai toisella, kaikille lapsiperheille. Pienemmillä paikkakunnilla erityisesti MLL:n kaltainen toiminta on äärettömän arvokasta. Esimerkiksi Uudessakaupungissa on paljon lapsiperheitä, jotka ovat muuttaneet kaupunkiin muualta, ilman omaa verkostoa ja lähipiiriä. Näissä tilanteissa MLL:n toiminta tarjoaa arvokkaan kohtaamispaikan eri taustoista tuleville perheille, mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan vanhemmuudesta. Parhaimmillaan toiminta auttaa luomaan uutta verkostoa ja auttaa näin ollen ”kotouttamaan” perheitä paremmin uudelle kotipaikkakunnalleen. Tällä hetkellä näiden kolmen toimijan, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän yhteistyön kehittäminen ja sujuvoittaminen onkin yksi keskeisin tavoitteeni tulevissa aluevaaleissa. Näen tämän yhteistyön kehittämisen olevan mahdollisuus monipuolistaa sote -palvelutarjontaa myös pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla. Kolmatta sektoria ei tule pitää ylimääräisenä ”kolmantena pyöränä” vaan keskeisenä palveluntarjoajatahona muiden joukossa. Aluevaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja moni onkin kysynyt ihmetellen, mistä aluevaaleissa oikein äänestetään? Aluevaalit järjestetään 23.1.2022 ja niissä yksinkertaisesti pääsemme vaikuttamaan oman alueemme sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuuteen. Tulevat hyvinvointialueet tulevat päättämään minkälaisia palveluita alueella järjestetään ja lienee sanomattakin selvää, että meiltä Uudestakaupungista pitäisi saada oma ehdokas tuohon perustettavaan valtuustoon.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat palveluita, joita jokainen meistä tarvitsee ja käyttää. Olen itse joutunut viime viikkojen aikana käyttämään niin kunnan kuin alueemmekin monipuolisia terveyspalveluita ja se sai minut ymmärtämään viimeistään tulevien aluevaalien merkityksen palveluiden säilymisen näkökulmasta. Omat kokemukseni kaupunkimme sosiaali- ja terveyspalveluista ovat pelkästään positiivisia ja meidän tulee ehdottomasti pyrkiä säilyttämään nykyinen palvelutaso ja jopa parantaa sitä entisestään. Tuleva SoTe -uudistus on monin paikoin hämärän peitossa ja niin kuin on jo monesti todettu, me varsinaissuomalaiset lähdimme toteuttamaan tätä uudistusta takamatkalta. Valmisteleva työryhmä eli VaTE on aloittanut toimintansa syyskuussa ja sen tehtävä on valmistella ja valvoa tulevan SoTe -uudistuksen toteuttamista. Mitä uudistus sitten tuo mukanaan? Ainakin sen, että sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden hoidettavaksi, merkittävä osa kunnan palveluista sekä budjetista siirtyy pois kuntien vastuulta ja näistä palveluista tulee jatkossa päättämään 79 luottamushenkilöstä koostuva valtuusto. Alueemme SoTe -palveluissa on varmasti myös kehitettävää. Kärsimme hoitajapulasta ja osaavan työvoiman saatavuudesta. Potilastietojärjestelmät vaativat päivitystä ja hoitajien työkuorma saattaa ajoittain nousta liiankin suureksi resurssipulan vuoksi. Näin entisenä turkulaisena voin kuitenkin todeta, että meillä on täällä Uudessakaupungissa asiat melkoisen hyvin. Kaupunkimme sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat joustavasti, mutkattomasti sekä ennen kaikkea ihmislähtöisesti. Turussa taas kärsitään isomman kaupungin haasteista näiden valtakunnallisten haasteiden lisäksi, joihin myös täytyy hyvinvointialueilla pyrkiä löytämään ratkaisuja palveluiden jouhevoittamiseksi. Itse koenkin, että tulevat hyvinvointialueet mahdollistavat oppimisen toinen toisilta. Pienemmät paikkakunnat voivat oppia suuremmilta ja myös toisinpäin. Asuimme sitten suuremmalla tai pienemmällä paikkakunnalla, terveys on yhteinen asiamme, jonka eteen meidän tulisi tehdä yhdessä töitä. Aluevaaleissa äänestämme alueen SoTe -palveluista ja sen vuoksi olisikin erityisen tärkeää saada monipuolinen edustus niin isommilta kuin pienemmiltäkin paikkakunnilta tuohon uuteen valtuustoon. Terveys ei ole vaan jonkin ryhmän etuoikeus vaan se on meidän kaikkien yhteinen asia! Vuoden 2021 kuntavaalit ovat käyty ja tulos julkistettu. Virallinen äänimääräni oli 187 ääntä ja vertailuluvultani olen järjestyksessä toinen kaupungin valtuustoon valittava. Ääniä sain kaupungissa neljänneksi eniten. Tuo äänimäärä sai minut sanattomaksi. Jo pelkkien ennakkoäänten julkaisu sai oloni hämmentyneeksi, sillä olin arvioinut kokonaisäänimääräni olevan korkeintaan sitä luokkaa. Hämmennys jatkui koko vaalivalvojaisten ajan ja tuo 187 ääntä todellakin tekee nöyräksi. Iso kiitos kaikille minua tukeneille ja erityisesti äänestäneille. En osaa sanoin kuvailla tai kirjoittaa, miltä tuntuu saada noin paljon ääniä uutena kaupunkilaisena ja ehdokkaana ja vielä korona-ajan vaaleissa, joissa henkilökohtaiset tapaamiset ja keskustelut ovat jääneet minimiin. Mitä tuo 187 ääntä minulle sitten tarkoittaa ja miten aion niitä tulevalla valtuustokaudella käyttää?
Haluan ensin hieman taustoittaa ajatuksiani ehdokkuudesta ja kampanjoinnista. Kuntavaaliehdokkuus oli minulle itsestään selvä, mutta ei missään nimessä helppo päätös. Olin ollut jo vanhassa kotikaupungissani Turussa ehdolla kaksissa edellisissä vaaleissa ja saanut arvokasta kokemusta erilaisista luottamustehtävistä. Minulta on monta kertaa kysytty, miksi Kokoomus? En väitä, että pystyisin allekirjoittamaan minkään puolueen ajatuksia tai arvopohjaa täysin. Arvostan eri puolueissa eri asioita ja näkemyksiä sekä erityisesti ihmisiä näiden erilaisten näkemysten takana. Kokoomus on kuitenkin tuntunut eniten omalta puolueelta ja siellä yksilönvapaus sekä vahva yritteliäisyys ovat toimintatapoja, jotka vastaavat täysin omiani. Olen aina ollut itse kova tekemään töitä ja olenkin työskennellyt niin tarjoilijana kuin kuntoutuspsykologinakin ja tähän väliin mahtuu monenlaisia työtehtäviä sekä kokeiluja ammatinharjoittajana. Uskon, että tämä yritteliäisyys näkyi myös tavassani tehdä omaa vaalikampanjaani. Minulla oli selkeä visio ja tein kampanjointia hyvin tavoitteellisesti. Yritteliäisyyden lisäksi olen aito ja eräs kollegani kutsuukin minua luonnonlapseksi suorasanaisuuteni ja tapani toimia vuoksi. Minulle roolien ottaminen on haastavaa ja pyrin tuomaan esiin sen, mitä aidosti asioista ajattelen. Joskus jopa liian suoraan ja toisille liian nopeasti. Omassa vaalikampanjassani minulle oli tärkeää päästä kirjoittamaan mahdollisimman paljon ja tuoda sitä kautta omia ajatuksiani ja persoonaani esiin, sillä koronarajoitukset olivat tehneet kasvokkain käytävistä keskusteluista lähes mahdottomia. Kirjoittamieni lehti- ja blogikirjoitusten aiheet syntyivät tekemistäni havainnoista, lukemistani kirjoituksista tai käydyistä keskusteluista. Kirjoitukset syntyivät hyvin luonnostaan ja yritin niissä tulkita ja järjestää havainnoimaani maailmaa ja ihmisten esiin nostamia asioita. Kirjoitukseni saivat osakseen myös kritiikkiä. Jonkun mielestä kirjoitin liian usein, toisen mielestä kirjoitukseni olivat konsulttijargonia. Mielipiteitä on monenlaisia, mutta itselle kirjoitustahti ja aiheet syntyivät kuin itsestään ja halusin, että äänestäjät oppivat tuntemaan minut edes niiden kautta. Toiset saattavat pitää tapaani konsulttimaisena yliaktiivisuutena, mutta itselleni se oli tapa kertoa omista ajatuksistani ja persoonastani. Erityisesti kampanjoinnin loppusuoralla yhteistyö ja sen kehittäminen nousi yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Olenkin kirjoittanut useamman kirjoituksen siitä, mitkä asiat heikentävät yhteistyötä ja miten yhteistyötä voisi kehittää. Näin kolme päivää vaalien jälkeen minulle on tullut uusia ajatuksia yhteistyön kehittämisestä niin kaupunginhallitus, -valtuusto kuin lautakunta tasolla. Yhteistyötä tulee kehittää erityisesti kaupungin johdon ja virkamiesten sekä kaikkein tärkeimpänä asukkaiden suuntaan. Yhteistyön tärkein perusta on luottamus. Ilman luottamusta ei ole mitään yhteistä eikä ole mitään työtä. Ei ole yhteistyötä. Luottamusta on kahdenlaista: henkilökohtaista sekä toiminnallista. Henkilökohtainen luottamuksen taso perustuu aina henkilökohtaiseen tuntemiseen ja kokemukseen, että minä voin henkilökohtaisesti luottaa tuohon ihmiseen. Se vaatii aina sen, että ihmiset tuntevat toisensa ja ovat edes jollakin tavalla tekemisissä toistensa kanssa. Se vaatii yhteydenpitoa, viestintää, avointa keskustelua sekä tiedon jakamista. Toiminnallisen luottamuksen taso taas perustuu vahvasti aikaansaannoksiin ja itse tekemiseen. Ihminen voi luottaa toiseen sen perusteella, mitä hän saa aikaiseksi. Tästä esimerkkinä esimies, joka ei välttämättä tunne työntekijäänsä kovinkaan hyvin henkilökohtaisella tasolla, voi silti luottaa henkilöön toiminnallisella tasolla, sillä työntekijä pitää sovituista asioista kiinni sekä hoitaa kunnialla hänelle annetut tehtävät. Näin luottamuksen tulisi rakentua myös kuntapolitiikassa. Emme voi odottaa, että kaikki 43 valtuutettua tuntisivat toisensa henkilökohtaisella tasolla ja saavuttaisi näin ollen henkilökohtaisen luottamuksen tason. Toiminnallisen luottamuksen taso taas on saavutettavissa ja siihen meidän kaikkien luottamushenkilöiden sekä virkamiesten tuleekin pyrkiä. Saamani luottamuksen arvo perustuu näille kolmelle ominaisuudelle: yritteliäisyydelle, aitoudelle sekä yhteistyökyvylle. Koen näiden ominaisuuksien olleen keskeisimmät syyt näiden 187 äänen takana. Nuo äänet antavat vahvan mandaatin kasvattaa näitä ominaisuuksia niin valtuustossa, lautakunnissa kuin kaupunginhallituksessa. Luottamus on näiden kaikkien kolmen ominaisuuden taustalla. Ilman luottamusta ei ole yhteistyötä. Ilman yhteistyötä ei synny yritteliäisyyttä. On myös vaikeaa olla aito itsensä, jos ei pysty luottamaan itseensä tai muihin. Noiden 187 äänen takana näkyy myös usko ja luottamus siihen, että asiat muuttuvat. Nuo äänet ovat vahva toive siitä, että lähdemme muuttamaan nykyistä toimintatapaa ja kehittämään yhteistyötä kaikilla tasoilla. Olen edelleen hämmentynyt, mutta äärimmäisen otettu saamastani luottamuksesta ja haluankin esittää nöyrimmät kiitokset kaikille minua tukeneille, minua äänestäneille ja jopa minua matkan varrella kritisoinneille. Minulle luottamuksenne arvo on sanoinkuvaamattoman suuri. Täällä Uudessakaupungissa puhutaan kaupungin johtamisongelmasta ja se saikin minut pohtimaan aihetta tarkemmin. Johtamista tai sen puutetta on haastavaa arvioida organisaation ulkopuolelta pelkkien huhupuheiden perusteella. Toisaalta organisaation ulkopuolelta tehtävä arviointi on objektiivista, mutta voiko arviointia edes suorittaa, jos ei ole määritelty minkälaista johtamista kaupungissa tarvitaan? Organisaation sisältä tuleva arviointi taas on aina subjektiivista, sillä johtamisen arviointiin sekoittuu aina omat toiveet, arvot sekä mieltymykset. Ylipäänsä teemana johtaminen on aihe, joka herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Minulla saattaa olla jonkinlainen käsitys siitä, minkälaista on hyvä johtaminen, sinulla taas saattaa olla aiheesta täysin toisenlainen ajatus ja mielikuva.
Käsitys hyvästä johtamista perustuu pitkälti omaan ihmiskäsitykseen ja siihen, mitä itse pitää johtamisessa tärkeänä. Toiset arvostavat hyvää ihmisjohtajuutta, toisille taas kova talousosaaminen ja kuri on johtamisessa tärkeintä. Johtamistyyli muotoutuu pitkälti oman persoonallisuuden pohjalle ja itselle luontaiseen toimintatyyliin sopivaksi. Johtamista ei voi opiskella kirjoista. Malleja ja erilaisia teorioita johtamisesta voi toki omaksua kirjallisuudesta. Oma maailmankuvani on hyvin ihmiskeskeinen ja myös ihmissuhdekeskeinen. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään. Tämä sama uteliaisuus ja pohjaton kiinnostus ihmisiin ja ihmisyyteen on säilynyt minulla myös aikuisuudessa. Uskon myös, että tämä kiinnostus ihmisiin näkyy myös tavassani toimia esimiehenä ja omassa johtamistyylissäni. Asiantuntijaorganisaatioissa esimies saa olla harvemmin olla pelkästään esimies. Usein esimies on itse jonkin alan asiantuntija ja tekee merkittävän osan työpäivästään asiantuntijatyötä, vaikka esimiestyö on se, johon hänen kuuluisi keskittyä. Kokonaan toinen kysymys on se, tarvitaanko esimiehiä asiantuntija organisaatioissa vai? Tarvitseeko asiantuntijat tukea esimieheltään selviytyäkseen työstään, saavuttaakseen tavoitteensa ja tehdäkseen päätöksiä? Tarvitaanko julkisissa organisaatioissa ja kaupungeissa ylipäänsä johtajia ja jos niin minkälaisia? Mielestäni kaupungin johtajan tärkein tehtävä on toimia kaupungin kävelevänä käyntikorttina. Henkilöbrändi korostuu ja kaupunginjohtajan tehtävä on pyrkiä vaikuttamaan sekä vakuuttamaan. Ennen kaikkea kaupungin johtajan tulee itse uskoa, että kaupunki, jota hän johtaa, on paras mahdollinen paikka elää ja yrittää. Kaupunginjohtaja on alueen asukkaiden ja yritysten edustaja, elinkeinoelämän promoottori ja markkinoinnin veturi. Valitettavan usein tai pelkästään kaupunginjohtajan tavoitteet liittyvät talouteen vaikka mittareina tulisi olla asukasmäärän kehitys sekä paikallisten yritysten hyvinvointi ja kasvu. Talous on liian suppea mittari kuvaamaan kaupunginjohtajan roolia kaupungin kehittämisen veturina. Oman ihmiskäsitykseni mukaan hyvä johtaminen on kykyä tehdä ihmisten kanssa yhdessä töitä. Nimenomaan yhdessä, ei ylä- tai alapuolella, vaan sivulla, vieressä, yhdessä. Kohdaten, kuunnellen ja kannustaen muita tekemään päätöksiä ja saavuttamaan tavoitteensa. Ihmislähtöisyyden lisäksi hyvä johtaminen edellyttää myös vaikuttamista muihin ihmisiin. Myyntityössä tämä johtamisen syvin olemus korostuu niin, että myyjän tehtävä on pyrkiä vaikuttamaan asiakkaan ostopäätökseen ja saada hänet vakuuttumaan, että myyjän tarjoama tuote tai palvelu on asiakkaalle se paras mahdollinen. Kaupunginjohtaja on näin ollen oman organisaationsa myyntijohtaja, jonka tärkein tavoite on saada muut vakuutettua siitä, että hänen edustamansa kaupunki on asukkailleen ja sen yrityksille paras mahdollinen paikka asua ja toimia. Vaikuttaminen ja vakuuttaminen ovat keskeisiä ominaisuuksia kenelle tahansa johtotehtävässä olevalle ja kaupungin johtajan lisäksi näitä ominaisuuksia edellytetään myös muilta kaupungin työntekijöiltä. Kaupungin johtotehtäviin valikoituvien henkilöiden yksi keskeinen valintakriteeri tulisikin olla se, että henkilöt itse asuvat edustamassaan kaupungissa. Vaikka näin korona-aikana etätyöskentelystä onkin tullut uusi normaali niin kaupunkia on vaikea johtaa etänä. Valitettavan usein kaupungin johtotehtäviin hakeutuvien henkilöiden asiaosaamista arvioidaan väärillä kriteereillä, sillä tärkein tehtävän hoitamiseen liittyvä asiaosaaminen liittyy itse kaupunkiin. Jos kaupungin johtotehtävissä olevat henkilöt eivät tunne edustamaansa kaupunkia tai eivät itsekään usko kaupungin ylivoimaisuuteen ja siihen, että kaupunki on paras paikka asua ja elää niin miksi sitten muutkaan uskoisivat? Kaupungin johtajan tulee siis olla myös johtaja kaupungissa ei pelkästään kaupungin johtaja. Tässä vaalikampanjoinnin yhteydessä olen törmännyt jos jonkinlaisiin kommentteihin ja palautteeseen, joista osa on tsemppaavia, mutta huomattavan suuri osa negatiivisia ja jopa halveksuvia. Tämä ei toki tullut itselleni minään yllätyksenä. Lupautuessa kuntavaaliehdokkaaksi, sitä lupautuu myös kaiken kansan arvostelun kohteeksi, ruusujen ja risujen vastaanottajaksi. Näin sen pitääkin olla, kunhan asiat pysyvät asia tasolla, eikä kommentoinnissa tai palautteessa mennä henkilökohtaisuuksiin.
Olen pyrkinyt kampanjoinnin aikana olemaan aktiivinen kaikissa kanavissa, joissa olen mukana. Olen kirjoittanut ahkerasti blogiani, olen julkaissut muutamia kirjoituksiani paikallisessa lehdessä ja olen osallistunut aktiivisesti eri keskustelupalstojen keskusteluihin. En koe, että tämä liittyisi vaan kampanjointiin vaan edustaa hyvin pitkälti sitä toimintatyyliä, joka on itselleni muutenkin luontaista. Tällä aktiivisuudella on kuitenkin haittavaikutuksensa, sillä olemalla julkisesti esillä, sitä ikään kuin altistaa itsensä myös kaikenlaiselle kommentoinnille. Itseeni liittyvän palautteen lisäksi negatiiviset kommentit ovat suurilta osalta liittyneet puoluevalintaani. Moni kommentti onkin alkanut: ”Muuten hyvä, mutta väärä puolue”. Olen saanut kampanjointini aikana ottaa kantaa niin Petteri Orpon kommentteihin, elpymisvälinepakettiäänestykseen sekä Kokoomuksen edustamaan arvomaailmaan. Nämä kaikki kommentit ovat sinällään ymmärrettäviä, mutta niissä on valitettavan usein vahva itseeni liittyvä ennakko-oletus: ”Äänestätkö sinäkin tyhjää, sillä kaikki kokoomuslaiset tekevät niin?”. Toinen vahva ja kommenteissa toistuva olettamus liittyy ryhmäkuriin: ”Sinäkään et uskalla äänestää eri tavalla, miten ryhmäsi äänestää”. Molemmat näistä vahvoja ennakko-oletuksia henkilöiltä, jotka eivät tunne minua tai arvomaailmaani entuudestaan ja eivät luultavasti ole lukeneet yhtäkään kirjoitustani, joissa ajatus- ja arvomaailmaani yritän äänestäjille avata. Miksi Kokoomus? Olen aina ollut aktiivinen kaikilla elämän osa-alueilla sekä kaikissa niissä asioissa, joihin ryhdyn. Ystäväni tuntee minut asenteesta: ”All in or nothing – kaikki tai ei mitään”. Tämä pätee minuun politiikassakin. Teen ne asiat, joihin lähden mukaan, täysillä. Tämä yrittäjähenkinen ”can-do” -asenne yhdistää myös kokoomuslaisia ihmisiä ja ei liene sattumaa sekään, että suuri osa Kokoomus -puolueen jäsenistä on yrittäjiä. Yrittäjähenkisyyden lisäksi arvostan itse työntekoa ja ahkeruutta. Ylipäänsä uskon, että aktiivisuus niin henkisessä kuin fyysisessäkin mielessä lisää hyvinvointia. Tämäkin arvo yhdistää minut Kokoomus -puolueeseen. Kokoomus on arvoliberaali puolue, jonka sisään mahtuu hyvin monenlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä saattaa näyttäytyä ulospäin arvojen hajaantumisena sekä ryhmän epäyhtenäisyytenä. Mielestäni tämä on kuitenkin vaan rikkautta ja pitkässä juoksussa ennemmin yhdistävä kuin hajottava tekijä. Uskon, että fiksut ihmiset voivat olla asioista rakentavalla tavalla eri mieltä. Vähän samaan tapaan, kuin työyhteisössä kaikista työkavereista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy kyetä tekemään yhteistyötä. Se, että Kokoomuksen sisään mahtuu niin monenlaisia mielipiteitä ei tee puolueesta hajanaista vaan itseasiassa on osoitus siitä, että voimme edustaa samaa puoluetta, vaikka emme kaikista asioista aina samaa mieltä olisikaan. Voimme tehdä yhteistyötä, vaikka olisimmekin asioista eri mieltä ja vain yhteistyötä tekemällä politiikassakin voi saavuttaa niitä itselle ja äänestäjille tärkeitä asioita. Kokoomus edustaa minulle myös vahvaa sivistyspuoluetta, joka arvostaa edustajiensa kykyä ajatella sekä päättää asioista itsenäisesti. Se, että kuulun Kokoomukseen ei tarkoita automaattisesti sitä, että olen kaikista asioista samaa mieltä puolueeni puheenjohtajan kanssa. Saan muodostaa asioista oman mielipiteeni ja jos se eroaa siitä, mitä muiden puolueeni jäsenten kanta on, asiasta voidaan keskustella avoimesti. En ole vielä kertaakaan joutunut äänestämään Kokoomuksen edustajana vastoin omaa kantaani ns. ryhmäkurin mukaan ja uskon vahvasti, ettei näin tule tapahtumaan tulevaisuudessakaan. En edusta Kokoomus puoluetta siksi, että tarvitsisin vahvistusta omille ajatuksilleni tai siksi, että joku kertoisi minulle, miten kuuluu äänestää. Edustan Kokoomusta siksi, että saan edustaa omaa arvomaailmaani sekä ajatella ja päättää itsenäisesti. Äänestäjän on hyvä tietää, mitä hän äänestää, kun äänestää. Ensisijaisen tärkeää on tietää, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja minkälainen oma arvomaailma on. Toiseksi äänestäjän on hyvä tietää, minkälaista henkilöä hän kuntavaaleissa äänestää, sillä kuntavaalit ovat pitkälti henkilövaalit, ei puoluevaalit. Harvemmin kunnallispolitiikassa on hallitus-oppositio -asetelmaa vaan kunnan asioiden eteen tehdään yhteistyötä yli puoluerajojen. Äänestäjän on siis tärkeää perehtyä ehdokkaaseen, hänen persoonaansa sekä arvomaailmaansa niin hyvin kuin mahdollista. Pelkkä puoluekirja ei kerro henkilöstä vielä juuri mitään, oli se sitten sininen tai punainen. Äänestäjä, äänestätkö sinä jotakin puoluetta tai henkilöä vain siksi, koska olet aina äänestänyt vai olisiko nyt aika ottaa vahvemmin kantaa sinulle tärkeiden asioiden puolesta? Äänestätkö sinä tyhjää vai täysillä sen mukaan, miten itse ajattelet ja mitä asioita edustat? |