Näiden ensimmäisten aluevaalien keskeiseksi teemaksi on noussut hoitajapula ja se, miten osaajista saadaan pidettyä kiinni ja mistä työvoimaa saadaan palkattua lisää. Tämä aihe on tärkeä ja siihen liittyy jo kaikki moneen kertaan mainitut tekijät kuten johtaminen, henkilöstön hyvinvointi, oikeudenmukainen palkkaus sekä hyvät työskentelyolosuhteet. Tämä työvoimapula ei kosketa ainoastaan sote -puolen henkilöstöä vaan meillä esiintyy työvoimapulaa myös muilla toimialoilla. Niin teollisuudessa kuin opetus- ja kasvatuspuolella on ollut haasteita löytää osaavia tekijöitä. Yksi syy esimerkiksi teollisuuden työvoimapulaan liittyy nuorten vähenevään kiinnostukseen tuotantotyötä kohtaan. Sama haaste koskettaa varmasti myös hoitoalaa. Hoitotyötä ei koeta enää niin kiinnostavana, mitä aikaisemmin ja on selvää, että tälle kasvavalle hoitajapulalle ja työn kiinnostavuuden vähenemiselle on tehtävä nopeasti jotain.
1. Työntekemisen edellytykset kuntoon. Klassisessa Maslowin tarvehierarkiassa yksilön perustarpeet kuten ravinto, lepo, asuminen tulee olla kunnossa, ennen ylempänä hierarkiassa olevien tarpeiden täyttymistä. Työelämässä nämä perustarpeet voisivat olla esimerkiksi: palkka, työaika ja työolosuhteet. Näiden työelämän perustarpeiden tulee olla riittävällä tasolla, ennen kuin työelämän muiden tarpeiden kuten työn merkityksellisyyden tai työhyvinvoinnin tarpeet täyttyvät. 2. Organisoituminen. Uusilla hyvinvointialueilla on nyt paikka rakentaa aidosti tehokkaat ja toimivat organisaatiot ilman sote -maailmassa tyypillisiä hierarkioita tai muita vaikeaselkoisia rakenteita. Hyvinvointialueen organisaation tulee olla matala, tiedon kulkea molempiin suuntiin mutkattomasti ja organisaatiorakenteen tulee edesauttaa yhteistyötä niin henkilöstön, luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin välillä. 3. Johtaminen ja esimiestyö. Johtamisessa tulee keskittyä erityisesti lähiesimiestyöhön ja johtamisen tukemiseen. Kaikki lähtee siitä, että valitaan oikeat ihmiset oikeille paikoille ja on tärkeää tunnistaa minkälainen henkilö soveltuu esimiesrooliin. Oikeiden valintojen jälkeen esimiehet tulee perehdyttää ja koulutuksen sekä esimiestyön tuen tulee olla jatkuvaa. Lähiesimiesten roolit ja vastuut tulee olla selvät ja esimiesten ajan tulee mennä esimies- eikä asiakastyöhön. 4. Tuottavuuden kasvattaminen ja toimintatapojen muutokset. Tuottavuutta ei kasvateta henkilömäärää tai työhön käytettävää tuntimäärää nostamalla vaan toimintatapojen muutoksella. Voisiko hoitohenkilökunnan työtä keskittää enemmän nimenomaan hoitavaan työhön ja palkata lisää henkilöitä tekemään nykyisiä hallinnollisia ja muita avustavia tehtäviä, jotka eivät vaadi hoitoalan koulutusta? Voisiko hoitojonojen purussa olemassa olevia prosesseja kehittää tai hyödyntää muita toimijoita nykyistä enemmän? 5. Digitalisaatio ja uudet teknologiat. Nykyisellään monet järjestelmät ja niiden välinen tiedonsiirron puute tekevät työstä tehotonta ja vaativat pahimmillaan lisäresursseja. Ajanvarauksissa voitaisiin siirtyä sähköisiin järjestelmiin sekä perinteisten vastaanottojen rinnalla voitaisiin tarjota digitaalisia vaihtoehtoja mm. chatteja, videon välityksellä tapahtuvia vastaanottoja, keskusteluryhmiä tms. 6. Kaikki potentiaalinen työvoima käyttöön. Sote -puolelle ollaan saatu työllistettyä erilaisin tuki- ja kuntoutustoimin niin nuoria kuin pitkäaikaistyöttömiä. Aiemmin mainitsemiini avustaviin ja hallinnollisiin tehtäviin voisi palkata esimerkiksi kuntoutustuen avulla entistä enemmän pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria työ- ja kouluelämän ulkopuolelle jääneitä henkilöitä. Myös ammatillisten kokemusasiantuntijoiden määrää tulisi kasvattaa. Eläköityneet sote -alan ammattilaiset sekä alan opiskelijat tulisi saada työelämään entistä joustavammin ilman, että työnteolla on vaikutusta eläkkeeseen tai opintotuen suuruuteen. Ylipäänsä työaikamalleja voisi rukata ihmisten elämäntilanteisiin ja tarpeisiin paremmin sopiviksi. Sote -alojen koulutusten sisältöä tulisi kehittää niin, että sote -alan opiskelijoita voitaisiin ottaa varhaisemmin työelämään. 7. Ulkomaisen työvoiman hyödyntäminen. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi tulemme jossakin määrin tarvitsemaan ulkomaista työvoimaa myös muilla toimialoilla. Meidän tulee huolehtia ulkomaisen työvoiman kielitaidosta sekä ammattikoulutuksen tasosta sekä varmistaa heidän kotoutuminen uuteen maahan. 8. Hoitoalan imagon kasvattaminen. Yritysten strategioissa on jo pitkään huomioitu työnantajamielikuvan vaikutus yrityksen menestykseen. Työnantajamielikuva on yhtä kuin työnantajan maine ja siihen olennaisesti vaikuttaa työntekijöiden kokemukset työnantajasta. Uudet hyvinvointialueet aloittavat tietyllä tavalla ”puhtaalta pöydältä” ja hyvinvointialueella on uuden työnantajan roolissa kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan mielikuvaansa. Hyvinvointialueiden tuleekin laatia oma työnantajamielikuvan sekä työntekijäkokemuksen kehittämissuunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä systemaattisesti. 9. Hoitoalan koulutuksen kehittäminen. Voisiko eri työantajat osallistua vieläkin enemmän koulutusten sisältöjen suunnitteluun ja voisiko eri sote -alojen työnantajat: julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tehdä entistäkin enemmän yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja näkyä/osallistua oppilaiden valintaprosessiin? Palkallisia harjoittelujaksoja voisi koulutuksissa lisätä ja opiskelijoilla voisi olla nimetyt mentorit alan työnantajien joukosta. 10. Sisäisen motivaation kasvattaminen. Viimeinen ja kaikkein vaikein ratkaisukeino. Kaikki edellä mainitut ratkaisuehdotukset vaikuttavat osaltaan sisäisen motivaation kehittymiseen, mutta esimerkiksi yksinään palkalla ei ole kovinkaan suurta tai pitkäaikaista vaikutusta sisäiseen motivaatioon, vaan siihen vaikuttaa oma arvomaailma, persoona sekä aikaisemmat omat hoitokokemukset. Kuitenkin sillä, miten arvostamme hoitajia ja muita sote -alan työntekijöitä on keskeinen vaikutus sille, miten uudet, alaa harkitsevat henkilöt työn mieltää ja miten he hakeutuvat alalle.
0 Comments
Neuvolapalvelut ovat yksi niistä sote -palveluista, joissa on valtavasti eroa eri paikkakuntien välillä. Erityisesti suuremmilla paikkakunnilla on haasteita järjestää neuvolapalvelut niin, että sama hoitaja kulkisi läpi raskauden saatikka lapsen neuvola-ajan. Ensimmäisen lapseni kohdalla kävimme äitiysneuvolan ja suurimman osan lapsen vauvavuodesta neuvolassa suuremmalla paikkakunnalla. Minulle oli nimetty oma hoitaja, mutta tapaamiset toteutuivat lähestulkoon joka kerta eri henkilön kanssa. Oli sijaista ja sijaisen sijaista. Esikoista odottaessa en osannut odottaa neuvolakäynneiltä mitään, vaan suhtauduin neuvolakäynteihin ”pakollisena pahana”. Minulle ei syntynyt kokemusta, että alati vaihtuvat neuvolanhoitajat olisivat perehtyneet juuri minun tilanteeseeni ja jäin odotusaikana monien kysymysten ja ajatusten kanssa yksin.
Toista lasta odottaessani olin muuttanut pienemmälle paikkakunnalle ja niin äitiysneuvola- kuin lastenneuvolakäynnitkin tuntuivat merkityksellisimmiltä, mitä aikaisemmin. Tapasin koko raskausajan samaa, tuttua hoitajaa ja hänen kanssaan muodostuikin nopeasti luottamuksellinen ja turvallinen hoitosuhde. Sama tapahtui myös lastenneuvolan puolella, jossa kävimme ensin esikoisemme ja myöhemmin molempien lastemme kanssa. Tämä samainen hoitaja on nähnyt esikoisemme kehityksen 1-vuotiaasta alkaen ja neuvolakäynneistä on tullut niin itselle kuin lapsellekin merkityksellisiä. Hoitajan kanssa muodostuvalla luottamuksellisella suhteella on valtava merkitys niin raskaus- kuin vauvavuodenkin aikana. Toki toisen raskauden ja lapsen kohdalla tietääkin asioista enemmän, mutta hoitajalla on valtava vaikutus siihen, että tuleva vanhempi kokee olonsa turvallisemmaksi ja huomioonotetuksi. Neuvolapalvelut ovat yksi niistä lukuisista sote -palveluista, jotka siirtyvät vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden järjestettäväksi. Neuvolapalvelut ovat myös yksi niistä palveluista, joiden järjestämisessä on valtavasti kuntakohtaisia eroja. Näiden omien, kahdelta eri paikkakunnalta saamani kokemuksen lisäksi ystäväpiirini on laajentanut kokemuspohjaani jakamalla omia kokemuksiaan neuvolapalveluista eri paikkakunnilta. Niissä kaikissa tuo kokemus on hyvin samankaltainen. Neuvolapalvelut koetaan yleensä paremmin toimivina pienemmillä paikkakunnilla. Tästä syystä ne tuleekin tulee säilyttää ihmistä lähellä. Niin lähellä, että jokainen tuleva äiti ja vanhempi voi kokea tulevansa kohdatuksi ja kuunnelluksi niin odotusaikanaan, kun lapsen syntymän jälkeenkin. Tämä ei kuitenkaan toteudu, mikäli hoitaja vaihtuu jokaisella käyntikerralla ja suhde omaan hoitajaan jää tästä syystä etäiseksi. Neuvolapalvelut ovat lapsen syntymän jälkeen hänen ensimmäinen kokemuksensa sote -palveluista. Neuvolakäynnit ja suhde lasta hoitavan asiantuntijan kanssa luo pohjan sille, miten lapsi tulee suhtautumaan omaan terveyteen ja sote -alalla toimiviin asiantuntijoihin tulevaisuudessa. Näin ollen neuvolapalvelut ovat yksi elämäsi tärkeimmistä sote -palveluista. Neuvolapalveluihin tulee tästä syystä panostaa jatkossakin ja palvelut tulee säilyttää ihmistä lähellä niin maantieteellisesti kuin henkisestikin. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat vaikuttavat usein hyvin laajasti ihmisen elämään ja jokaisella meistä saattaa jossain elämän vaiheessa ilmaantua joitain mielenterveyteen liittyviä ongelmia, jaksamisen haasteita tai stressiä. Mielenterveysongelmien hoidossa lienee tärkeintä se, että ihminen pääsee hoidon piiriin mahdollisimman varhain. Ennaltaehkäisevät palvelut ovat keskiössä, mutta on haastavaa ennakoida elämäntilanteeseen liittyviä muutoksia tai tilanteita, jotka saattavat laukaista mielenterveyden ongelman.
Sote -uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista on painopisteen siirtäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Mielenterveyspalveluissa tämä on todellinen haaste, sillä vaikka mielenterveyteen liittyvistä ongelmista on alettu puhumaan enemmän, niin ihmisillä on edelleen kynnys hakeutua mielenterveyden palveluiden piiriin riittävän varhaisessa vaiheessa. Osassa mielenterveyden ongelmissa tämä hoitoon hakeutumisen vaikeus on osa mielenterveyden ongelmaa. Kun mielialan kokee matalana niin hoitoon hakeutuminen ei ole ensimmäinen ajatus, vaan silloin ihminen jää herkästi kotiin, jolloin mieliala ja toimintakyky saattavat laskea entisestään. Tällaisessa tilanteessa ollaan jo usein siirrytty perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoidon puolelle. Mielenterveyspalveluiden osalta panostukset ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin tulevat maksamaan itsensä nopeastikin takaisin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mikäli ihmiset eivät käytä näitä palveluita tai vielä pahempaa, mikäli näitä palveluita ei ole saatavilla. Meillä Uudessakaupungissa on useita erinomaisia esimerkkejä matalan kynnyksen palveluista, mutta samaan aikaan meillä on ollut suuria haasteita saada täytettyä mm. psykologin avoimia toimia. Hoitoon hakeutumisen kynnys kasvaa entisestään, mitä vaikeampaa hoidon piiriin pääsy on. Hyvinvointialueilla on nyt tuhannen taalan paikka rakentaa mielenterveyspalvelut uudelleen. Ennaltaehkäisevät ja varhaisen tuen palvelut voisi toteuttaa hyvinvointialueilla osittain etänä. Etenkin nuorten kohdalla, jossa tarve mielenterveyspalveluille on kasvanut entisestään, näitä ”auttavia puhelimia”, etävastaanottoja ja erilaisia mielenterveyteen liittyviä keskusteluryhmiä tulisi lisätä entisestään. Iäkkäämpien ihmisten kohdalla taas etävastaanotot eivät ole se luontevin tapa hoitaa mielenterveyttä, vaan mielenterveyden ammattilaisilla tulisi olla aikaa kiertää mm. hoivapaikoissa ja tarjota näitä matalan kynnyksen keskusteluaikoja. Näitä matalan kynnyksen palveluita on jo olemassa, mutta niiden määrää ja monipuolisuutta tulisi hyvinvointialueilla lisätä entisestään. Mielenterveyspalveluiden uudistaminen vaatii taloudellista panostusta, mutta myös rohkeutta ja uusia innovaatioita, joissa hyvinvointialue voisi hyödyntää eri kunnissa jo olemassa olevia, toimivia matalan kynnyksen palveluita. Aluevaaleissa kaikki puolueet puolustavat lähipalveluita, mutta harva osaa perustella, miten nuo lähipalvelut saadaan aidosti pysymään lähellä ja ihmisten saavutettavissa? Sote -uudistuksen yksi perimmäinen syyhän on palvelutuotannon tehostaminen ja sote -kulujen pienentäminen. Kuntalaiset mieltävät herkästi, että lähipalvelut ovat yhtä kuin oma terveyskeskus. Terveyskeskus mielletään paikaksi, josta saa apua silloin kun sitä tarvitsee. Kun sairastuu äkillisesti, niin siinä kohtaa viimeistään toivoisi, että hoito olisi mahdollisimman helposti saavutettavissa. Päivystysaulassa odottaminen tai koronatestiin könyäminen on viimeinen asia, jonka haluat sairaana ollessasi tehdä.
Seinät tuovat ihmisille turvaa ja kunnan oma terveysasema on ikään kuin tuon turvan keskeisin monumentti. Jokaisessa tekemässäni vaalikoneessa ja kuulemassani paneelissa toistuu myös tuo sama kysymys: pitäisikö jokaisessa kunnassa säilyä oma sotekeskus? Mitä jos tämän kysymyksen sijaan keskittyisimme miettimään palveluiden säilyttämistä tai jopa niiden kehittämistä noiden turvaa tuovien seinien sijaan? Voisiko toimivat, aidosti lähellä olevat ja saavutettavat palvelut tuoda pitkässä juoksussa enemmän turvaa kuin sotekeskusten seinät? Olen itsekin joutunut käyttämään sote -palveluita tämän syksyn aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Minulla on kaksi pientä lasta, joten neuvolat ja terveyskeskuksen päivystys ovat tulleet tutuiksi. Sairastuin itsekin äkillisesti alkusyksystä, jossa kohtasin tuon klassisen ”tiskiltä toiselle” -tilanteen. Tuolloin apu löytyi vasta kolmannelta tiskiltä, jota ennen olin jonottanut työterveyshuollon ajanvarauksessa, soittanut lukuisia kertoja terveyskeskukseen ja törmännyt haasteeseen, jossa lääkäri ei suostu tapaamaan minua ennen kuin olen käynyt koronatestissä, vaikka minulla oli molemmat rokotteet. En osannut tuossa tilanteessa kyseenalaistaa saamaani palvelua, sillä olin hyvin kiitollinen saadessani lopulta hoitoa. Yksi erinomainen esimerkki meillä jo olemassa olevasta, toimivasta sote -palvelusta on kotisairaala -palvelu, joka toi palvelun niinkin lähelle kuin omalle kotisohvalle. Hämmästelen vieläkin tuon palvelun toimivuutta, sillä edellisenä iltana klo 22.00 tilattu palvelu oli koti-ovellani seuraavana aamuna klo 08.00. Kaiken tuon pompottelun ja lääkärikäyntien jälkeen sain hoitoa, joka toi minulle aidosti apua sekä turvaa ilman, että minun piti liikkua kotisohvaltani minnekään. En ole myöskään sitä mieltä, että kaikki terveyskeskukset tulisi sote -uudistuksessa lakkauttaa. Arvostan niiden tuomaa ”psykologista turvaa”, mielenrauhaa. Terveyskeskuksissa on kuitenkin lopulta kyse vain seinistä, ei itse palvelusta. Mitä jos tulevaisuudessa eläisimmekin maailmassa, jossa palvelut tulisi ihmisten luo eikä toisinpäin? Laboratoriotutkimuksia vaativat testit voisi tilata omalle koti-ovelle ja perinteistä sairaalahoitoa vaativat toimenpiteet voisikin, ainakin osittain toteuttaa omalla kotisohvalla? Tarvitsemme sairaaloita ja terveyskeskuksia jatkossakin, mutta olisimmeko jo tässä sote -uudistuksessa valmiita satsaamaan seinien sijaan palveluihin? |