Olen ehdolla vuoden 2022 aluevaaleissa. Ehdokkuus aluevaaleissa tuntui hyvin luontevalta jatkumolta poliittisella urallani, sillä voin aidosti sanoa edustavani koko Varsinais-Suomen aluetta. Olen syntynyt Turussa vuonna 1984, jossa asuimme perheeni kanssa vuoteen 1989, jolloin muutimme Kaarinaan ja jossa vanhempani edelleen asuvat. Olen käynyt niin peruskoulun kuin lukionkin Kaarinassa ja suuri osa lapsuuden aikaisista ystävistäni kuin koulukavereistani asuvat Kaarinassa edelleen.
Lukion jälkeen muutin lapsuudenkodistani takaisin Turkuun, jossa olenkin asunut suurimman osan aikuiselämästäni. Vuodesta 2018 olen viettänyt aikaani suurimmaksi osaksi Uudessakaupungissa, josta aviomieheni Matti on kotoisin ja jonne olemme perustaneet niin kodin kuin perheenkin. Minulla on siis omakohtaista kokemusta Varsinais-Suomen alueesta melko laajalla säteellä ja koenkin tästä monipuolisesta alueellista ymmärryksestä ja kokemusta olevan minulle valtavasti hyötyä tulevan hyvinvointialueen valtuustossa. Edustan aidosti koko aluetta, en vain jotakin tiettyä paikkakuntaa sen sisällä.
Alueellisen kokemuksen lisäksi psykologin koulutukseni ja monipuolinen työkokemukseni, jossa olen saanut tehdä töitä joko SoTe -alan organisaation sisällä tai niiden ulkopuolella läheisessä yhteistyössä, antaa minulle hyvät valmiudet tulevaan hyvinvointialueen valtuustotyöhön, joka alkaa maaliskuussa 2022. Nykyisin työskentelen alueen suurimmassa teollisuuden alan tehtaassa ja työhöni kuuluu olennaisesti niin johtamisen kuin organisaation kehittäminen. Näen myös tästä osaamisesta olevan valtavasti hyötyä uusien hyvinvointialueiden rakentamisessa, organisaatioiden kehittämisessä, palveluiden tehostamisessa ja tärkeimpänä palveluiden järjestämisessä.
Lue lisää ajatuksiani lähestyvistä aluevaaleista ja politiikasta yleensä sivuiltani löytyvästä Avoimesti alueella -blogistani.
Laura Kontu