​Tulevien aluevaalien yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, missä tulevien hyvinvointialueiden päätökset tehdään? Varsinais-Suomessa on yhteensä 742 aluevaaliehdokasta, joista 75 ehdokasta tulee alueen suurimmasta kaupungista eli Turusta. Tulevaan hyvinvointialueen valtuustoon valitaan yhteensä 79 valtuutettua.
 
Ehdokaslista on varsin kattava ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas. Mielestäni yksi keskeisimmistä kriteereistä ehdokkaan valinnassa tulisi kuitenkin olla se, miten hyvin ehdokas kykenee edustamaan KOKO hyvinvointialuetta, eikä vaan osaa siitä. Päätöksenteon keskittäminen Turkuun ei ole kenenkään etu, ei turkulaisten, eikä meidän pienemmillä paikkakunnilla asuvien. Perustettaviin hyvinvointialueiden valtuustoihin tulisi saada mahdollisimman kattava valtuutettujen joukko niin iän, ammatin, sukupuolen, mutta ehkä tärkeimpänä alueellisen edustavuuden näkökulmasta.
 
Turkulaisissa aluevaaliehdokkaissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Ehdokkaiden joukosta löytyy suuri määrä nykyisiä kansanedustajia, valtuutettuja ja jopa entisiä ministereitä. Monella ehdokkaalla on sukua ja muita yhteyksiä alueen muilla paikkakunnilla, joten kokemusta ja näkemystä löytyy varmasti myös oman kotipaikkakunnan ulkopuolelta.

​Olen itsekin entinen turkulainen ja olin mukana Turun kunnallispolitiikassa 8 vuoden ajan. Suuremmissa kaupungeissa asuminen kaventaa väkisinkin maantieteellistä näkökulmaa, sillä oman kunnan sisällä tapahtuu valtavasti asioita ja tarjolla on erilaisia palveluita. Ei ikään kuin tarvitse lähteä ”merta edemmäs kalaan”. En rehellisesti sanottuna ollut itsekään Turussa asuessani kovinkaan tietoinen siitä, mitä lähialueen kunnissa tapahtui, puhumattakaan maakunnan syrjäisempien seutukuntien asioista. Minulla ei ollut hajuakaan esimerkiksi Uudenkaupungin asioista saatikka palveluista ennen kuin aloitin täällä työt vuonna 2016.
 
Tulevien hyvinvointialueiden yksi keskeinen menestystekijä tulee olemaan se, miten kattavasti koko alue on edustettuna tulevissa valtuustoissa. Yhteistyön näkökulmasta tämä on myös haaste, mutta ennemmin se on mahdollisuus laajentaa omaa näkökulmaa, ottaa käyttöön parhaimmiksi havaittuja käytäntöjä sekä oppia muiden tekemistä virheistä. Suosittelen siis pohtimaan omaa ehdokasvalintaa myös tästä alueellisen edustavuuden näkökulmasta ja valitsemaan ehdokkaan, joka edustaa aidosti koko aluetta ja jolla on näkemystä sekä kokemusta laajemmin hyvinvointialueen asioista kuin vaan omalta kotipaikkakunnaltaan. 

​Sosiaali- ja terveyspalveluiden ympärillä käytävä keskustelu pyörii pitkälti kahden eri tahon, julkisen ja yksityisen sektorin, välillä. Aluevaaleissa yksi keskeinen puolueita ja heidän ehdokkaitaan erotteleva tekijä löytyykin juuri siinä, miten sote -palvelut tulisi järjestää ja kenen toimesta? Toiset puolustavat julkisia palveluita ja toiset taas kannattavat palveluntarjoajien monipuolisuutta. Tässä keskustelussa kuitenkin unohtuu usein yksi merkittävä sote -palveluita järjestävä taho, kolmas sektori, jota hyvin usein pidetään ikään kuin kolmantena pyöränä sote -alan toimijoissa.
 
Kannatan itse monipuolisuutta palveluntarjoajissa, mutta samalla peräänkuulutan näiden palveluntarjoajien välisen yhteistyön kehittämistä. Itselleni kolmas sektori on tärkeä osa monipuolisessa palveluntarjonnassa. Tuleva sote -uudistus ja sote -palveluiden siirtyminen hyvinvointialueille tulee tarvitsemaan kaikkia sote -alan toimijoita, jotta hyvinvointialueilla pystytään tarjoamaan mahdollisimman kattavat ja monipuoliset sote -palvelut. Yksi sote -uudistuksen ”kuumista perunoista” onkin lähipalveluiden säilyminen erityisesti pienempien kuntien alueella ja näenkin tässä yhtenä ratkaisuna juurikin tuon kolmannen sektorin vahvistamisen. Kolmannen sektorin palvelut eivät tietenkään korvaa lakisääteisiä sote -alan palveluita, mutta ne täydentävät niitä ja parhaimmillaan nopeuttavat yksilön hoidon piiriin pääsyä.
 
Yksi loistava esimerkki kolmannen sektorin palveluista on Lounais-Suomen mielenterveys ry:n alla toimiva Kriisikeskus, joka tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita kaikille apua tarvitseville. Kriisikeskuksessa pääsee keskustelemaan mielenterveyden ammattilaisten kanssa joko yksilöllisesti tai osallistumaan erilaisiin ammattilaisten ohjaamiin vertaistukiryhmiin. Ryhmiä löytyy maahanmuuttajille, omaisen menettäneille ja muissa elämän kriisi- ja muutostilanteissa oleville. Kriisikeskuksen toiminta on varhaista tukea, jossa yksilöllä on mahdollisuus päästä keskustelemaan mielenterveyden ammattilaisten kanssa hyvin varhaisessa vaiheessa ennen kuin ongelmat monimutkaistuvat ja kerrostuvat. Pahimmillaan psykiatriselle sairaanhoitajalle ja psykologille joutuu jonottamaan viikkoja, jopa kuukausia.
 
Toinen erinomainen esimerkki sote -palveluita tarjoavista kolmannen sektorin toimijoista on Mannerheimin lastensuojeluliitto, joka tulee tutuksi, tavalla tai toisella, kaikille lapsiperheille. Pienemmillä paikkakunnilla erityisesti MLL:n kaltainen toiminta on äärettömän arvokasta. Esimerkiksi Uudessakaupungissa on paljon lapsiperheitä, jotka ovat muuttaneet kaupunkiin muualta, ilman omaa verkostoa ja lähipiiriä. Näissä tilanteissa MLL:n toiminta tarjoaa arvokkaan kohtaamispaikan eri taustoista tuleville perheille, mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan vanhemmuudesta. Parhaimmillaan toiminta auttaa luomaan uutta verkostoa ja auttaa näin ollen ”kotouttamaan” perheitä paremmin uudelle kotipaikkakunnalleen.
 
Tällä hetkellä näiden kolmen toimijan, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän yhteistyön kehittäminen ja sujuvoittaminen onkin yksi keskeisin tavoitteeni tulevissa aluevaaleissa. Näen tämän yhteistyön kehittämisen olevan mahdollisuus monipuolistaa sote -palvelutarjontaa myös pienemmillä ja syrjäisemmillä paikkakunnilla. Kolmatta sektoria ei tule pitää ylimääräisenä ”kolmantena pyöränä” vaan keskeisenä palveluntarjoajatahona muiden joukossa.